Arvot eivät ole katteettomia lupauksia

Nämä vaalit ovat nostaneet esille politiikan arvot. Nyt tarjotaan vanhoja perusarvoja, niitä kotia, uskontoa ja muuta sellaista isoisän olkihatun ajoilta. Pinnalta katsoen kyse näyttäisi olevan arvovanhoillisuuden noususta arvovapaamielisyyttä vastaan. Pintaa syvemmällä ilmiö kertoo mielestäni kuitenkin koko poliittisen toimintakulttuurin kriisistä. Kyse ei ole arvojen tarjonnan puutteesta, vaan väärinymmärryksestä niiden merkityksen ja käytön suhteen. Viime vuosilta näistä arvovääristymistä voi nostaa esille kaksi esimerkkiä.

Vanhasen hallituksessa asioiden valmistelusta tehtiin salaista. Samalla pääministeri alkoi toimia virkamiesmäisesti. Tämä kaikki kertoo arvojen sivuuttamisesta. Politiikka ymmärretään arvovapaaksi asiatuntijatoiminnaksi, joka on poliittisen eliitin yksinoikeus.

Toinen asia, jolla toki on myös pidempi perinne poliittisessa ajattelussa, on näkemys politiikasta loputtomana kompromissien tekemisenä. Viime vaalikaudella Vihreät olivat tämän ajattelutavan ruumiillistuma osallistuessaan päätöksiin, jotka olivat täysin heidän omien arvokuvaustensa vastaisia.

Molemmat esimerkit kertovat mielestäni politiikan arvopohjan heikkoudesta. Edellisessä toimintatavassa ikään kuin heittäydytään arvojen ulkopuolelle. Jälkimmäisessä, kompromissien tiellä, arvopäämäärät häviävät loputtomiin lehmänkauppoihin.

Omassa kampanjassani olen halunnut nostaa lähtökohdaksi sellaiset arvot, kuten ihmisyys, oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus ja kestävä kehitys. Monien mielestä tällaiset arvot ovat sanahelinää eikä niistä ole käytännön politiikan lähtökohdaksi. Olen tässä asiassa täysin eri mieltä. Ymmärrän ne vahvoina arvoina.

Vahvat arvot eivät ole muuttumattomia eivätkä pysyviä arvokonservatiivien tarkoittamassa mielessä. Niistä voidaan ja niistä pitää keskustella siksi, että ilman niitä politiikka on sokeaa ja lyhytnäköistä reagointia ohikiitäviin asioihin. Vahvat arvot ovat kuitenkin todellisia arvoja vain silloin, kun niitä osataan käyttää. Ne ovat ajattelun välineitä ja toimintaperiaatteita, eivät yksittäisiä asioita. Ehdokkaana en vaadi 750 euron perustuloa kaikille rahan vuoksi, vaan siksi, että se antaa perustan tasa-arvoisemmalle yhteiskunnalliselle elämälle.

Politiikkaan tarvitaan vahvoja arvoja, jotka kertovat ehdokkaiden omakohtaisesta sitoutumisesta ja periaatteista. Vahvat arvot eivät ole lupauksia, mutta ilman niitä poliitikko on linjaton ja tuulten vietävissä.

Julkaistu sanomalehti Keskisuomalaisessa 28.3.2011

Me, puolueidemme nuoret eduskuntavaaliehdokkaat, olemme huolestuneina seuranneet Nuotta-lehden taholta julkaistua homovastaista kampanjaa, jonka taustalla on monta kirkollisverovaroja nauttivaa yhdistystä. Siinä homoseksuaalisuus rinnastetaan murhaan, ja väitetään, että homous on sairaudenomainen tila, josta voi parantua. Homous on Suomen laissa poistettu tautiluokituksesta 1986 1981. Tämä todistaa, että ennakkoluuloista voi parantua. Kaikenlainen syrjintä ikään, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai kansallisuuteen liittyen on yhteiskunnallemme paljon vaarallisempaa, kuin erilaisuus.

Olemme huolestuneena seuranneet, kuinka homoseksuaalisten nuorten itsemurhariski on 3-4 kertaa suurempi kuin heteroiden. Se kertoo omaa surullista tarinaansa siitä, miten käy yhteiskunnan joka ei siedä erilaisuutta. Ihminen on kohdattava ihmisenä. Haluamme olla luomassa aidosti suvaitsevaista ja tasa-arvoista yhteiskuntaa Siihen liittyy sorretun puolustaminen ja oman sydämen äänen kuunteleminen. Sairaus on saada tyydytystä ja hyvää oloa sortamalla toista.

Asenteet ja lainsäädäntö kulkevat käsi kädessä. On ehdottoman tärkeää, että kaikki ihmiset ovat lain edessä tasa-arvoisessa asemassa ja valtio ei syrji kansalaisiaan erilaisuuden perusteella. Sen vuoksi seuraavaan hallitusohjelmaan tulee kirjata tasa-arvoinen avioliittolaki, joka antaa kaikille ihmisille samat oikeudet ja velvollisuudet rakastaa ja tulla rakastetuksi.

Anssi Kekkonen, Kansanedustajaehdokas, (Kesk.)
Sonja Kekkonen, Kansanedustajaehdokas (SDP)
Johannes Kuhmonen, Kansanedustajaehdokas (Vas.)
Touko Aalto, Kansanedustajaehdokas (Vihr.)
Miska Lamminen, Kansanedustajaehdokas (SKP)

Nykyaikainen henkilöstövuokrauksen malli asettaa kovat haasteet yksilölle ja yhteiskunnalle. Vahvassa uusliberalismin hengessä vuokratyö voidaan nähdä myönteisessä valossa: Se tarjoaa individualistisessa kulttuurissa elävälle yksilölle vapauden suhteessa vakituiseen ajallisesti sitovaan työhön. Laajemmassa kuvassa se paitsi edellyttää myös tuottaa äärimmäisen joustavan työntekijätyypin, mikä voidaan nähdä työmarkkinoiden näkökulmasta positiivisena seikkana. Kyseessä on kuitenkin ristiriitainen ja moniulotteinen ilmiö, jota on syytä tarkastella kriittisesti.

Vuokratyö on nykyisessä laajuudessaan suhteellisen uusi ilmiö. Nykytilanne pohjaa keskeisesti 1990-luvun muutoksiin, jolloin tiivistetysti sanoen lopetettiin vuokratyön sääntely ja luotiin edellytykset laajamittaiselle henkilöstövuokraukselle. Asiaa koskevista päätöksistä ei suinkaan vallinnut yksimielisyys kansanedustajien taholla. Eduskunnassa tehtiin kirjallinen esitys, jossa kyseenalaistettiin muutosten perustelut sekä ilmaistiin huoli työvoiman asettamisesta maksullisen välitystoiminnan kohteeksi. (Tanskanen 2011: 47).

Yksilötason mahdollisuudet ja työnantajien intressit asettuvat vuokratyön suhteen suuremmassa mittakaavassa osaksi sangen korutonta kehitystä, jossa työelämä tekee itseänsä riippumattomaksi työntekijöistä. Osin olemme nähneet tästä jo viitteitä voimattomien työtaistelujen merkeissä. Järjestäytymiseen pohjaava kollektiivinen paremman aseman tavoittelu on nollaantunut uusliberalistisen oman edun tavoittelun vaikutuksesta. Yleinen asenne on ollut valitettavan kielteinen lakkoilijoita kohtaan, ja tietyissä tapauksissa työt on tehnyt väliaikaisesti joku muu.

Vuokratyön positiiviset puolet kulminoituvat talouden etuihin. Vuokraaville yrityksille se merkitsee pienempiä riskejä ja rekrytoinnista aiheutuvia kuluja. Henkilöstövuokrausyritys vastaa työnantajavelvoitteista, ja työntekijöistä on viime kädessä helppo päästä eroon. Työntekijän osalla tietynasteinen valinnan vapaus jää lopulta melko yksinäiseksi hyödyksi. Eittämättä yksilön tasolta tarkasteltuna vuokratyö voi näyttäytyä mahdollisuutena. Toisaalta on otettava huomioon, että merkittävä osa vuokratyöläisistä tekee vuokratyötä valinnan sijaan olosuhteiden pakosta. Ja monesti ihmisten valinnatkin tapahtuvat hyvin rajallisten vaihtoehtojen raameissa. Konkreettinen seuraus tästä mielletystä vapaudesta on se, että ihmiset ovat kasvavissa määrin pakotettuja vuokratyöhön.

Vastapainona vapaudelle ja vuokratyön saamisen helppoudelle vuokratyöläisen osa merkitsee usein epävarmaa asemaa ja irrallisuutta suhteessa työyhteisöön. Lisäksi palkka saattaa olla huonompi kuin vakituisilla työntekijöillä, eikä vuokratyöläinen välttämättä saa samoja etuisuuksiakaan. Vuokratyötä tutkinut HY:n sosiaalitieteiden laitoksen tohtorikoulutettava Antti Tanskanen on kirjoittanut vuokratyöläisistä pätkätyöläisten alaluokkana. Tanskasen mukaan ”vuokratyö mahdollistaakin tilanteen, jossa yritykset keräävät voitot vuokratyöntekijöiden kantaessa riskit.” (Tanskanen 2009). Olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa työnvälitystoiminta itsessään on voittoa tavoittelevaa toimintaa. On sanomattakin selvää, ettei tämä palvele työntekijöiden etua.

Vallitseva tilanne ja sen rikkomisen mahdollisuus on monella tapaa problemaattinen. Ajan hengen huomioiden ei vaikuta todennäköiseltä, että ihmiset nousisivat järjestäytyneeseen vastarintaan. Syytökset kohdistuvat pikemminkin toisiin huonossa asemassa oleviin, kuten esimerkiksi sairaanhoitajien lakon tapauksessa. Kansan tasolla on kestämätöntä, että alemmat luokat ovat omaksuneet vauraan eliitin maailmankuvan. Syyttävää sormea ei voi kuitenkaan osoittaa yksittäisiä vallalle alisteisia kansalaisia kohtaan, jotka joutuvat elannon hankkiakseen tahtomattaan ylläpitämään epäreilua asetelmaa. Syyttävä sormi on pikemminkin kohdistettava ilkkakanervamaisiin päättäjiin. Toisenlainen kehitys edellyttää toisenlaisia päättäjiä.

Jonas Nivala, humanististen tieteiden opiskelija, työelämässä prekariaatin edustaja, Jyväskylä

Lähteet:

Tanskanen, Antti (2011). Vuokratyön sääntelyn nopeat käänteet. Sääntelystä 1986 sääntelyn

purkuun 1994. Työpoliittinen Aikakauskirja 1/2011.

< http://www.tem.fi/files/29371/tanskanen.pdf> 22.3.2011.

Tanskanen, Antti (2009) Vuokratyöntekijä kantaa yrityksen riskit.

< http://www.valt.helsinki.fi/blogs/aotanska/post-35.htm> 22.3.2011

 

Olen Nuoren vasemmiston palvelumanifestin allekirjoittaja.

Lomautukset alkoivat työpaikallani keväällä 2009. Yritysjohdon mukaan merkittävästi heikentynyt maailmantalous näkyi myös meidän tilauskannassamme. Lomautus on toimenpiteenä irtisanomista lievempi keino vastata vähentyneeseen työvoiman tarpeeseen. Lomautuksen aikana lomautettu on oikeutettu saamaan ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa. Näin siis, jos olet työttömyyskassan jäsen.

Kahteen vuoteen mahtuu kaikenlaista, mm. vesivahinkoja joiden kuluja joutuu hoitamaan käyttölainalla, kun pankki ei halua pääomittaa niitä asuntolainaan. Toisinaan työtilanne on näyttänyt paremmalta tai ainakin lupauksia sellaisesta on kuultu. Se on tuudittanut väärään turvallisuuden tunteeseen. Kunnon paniikki olisi ollut paikallaan jo keväällä 2009.

Nyt keväällä 2011 taloudellista tilannettani voi kuvata tulehtuneeksi, kun pankki ei jousta ja työnantaja ei työllistä. Velaksi ei voi elää loputtomiin, vaikka sellaisen kuvan joskus saakin kuunnellessaan talouspäättäjiemme puheita.

Petri Heiniemi, nc-koneistaja, Jyväskylä

MIELIPIDEKIRJOITUS 6.2.2011

Keskisuomalaisen pääkirjoituksessa (6.2.2011) maakunnan metsiin suhtauduttiin yksinomaan teollisuuden raaka-aineena. Uutena näkökulmana olivat perinteisen metsäteollisuuden rinnalle avautuvat bioenergian tuotantonäkymät. Tämä näkökulma kirjoituksessa esitellyllä tavalla ei olennaisesti laajenna tarkastelun yksipuolisuutta. Mihin unohtuivat kysymykset luonnon monimuotoisuudesta, metsien virkistyskäytöstä ja laajemminkin metsien merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille. Kovin vähälle jäi myös niiden vaihtoehtojen pohtiminen, jossa metsän paikallinen hyödyntäminen tapahtuisi käsityöyrittäjien ja puuta jalostavan pienteollisuuden ehdoilla.

Suomalaisen metsätalouden vaikutus Suomen metsiin näkyy jo nyt yksipuolisena metsien rakenteena, biologisesti köyhtyneenä ympäristönä ja yksitoikkoisena maisemana. Tämä metsänhoidon putkimalli on luotu vuosikymmenten kuluessa, ja näiden jälkien korjaaminen on varmasti hidasta ja työlästä. Joka tapauksessa olisi päästävä eroon tilanteesta, jossa globaalit markkinat ikävästi heiluttelevat kotimaan metsien hoitoa ja huolenpitoa.

Myös bioenergian tuotantoon liittyy vakavia ympäristöuhkia. Viimeksi on varoiteltu esimerkiksi kantojen ja hakkuujätteen poistamisen aiheuttamasta maaperän köyhtymisestä. Nämä ongelmat on otettava vakavasti ja mietittävä sitä pitkää ketjua, joka alkaa metsäluonnon biologisista arvoista ja päättyy metsän järkevään hyödyntämiseen. Bioenergian käyttö on varmasti hyväksyttävää, kunhan vain energialaitoksetkin käytetään sen käytölle sopiviksi. Ketjun alkupäästä ei pidä kuitenkaan unohtaa metsien suojelun tukemista esimerkiksi Metso-ohjelman avaamalla tavalla. On oletettavissa, että erilaisten vaihtoehtojen salliminen ja tukeminen metsänhoitoon luo myös uusia järkeviä metsänkäytön muotoja.

MIELIPIDEKIRJOITUS 8.9.2010

Puolustusvoimien funktio on Suomessa tabu, jota on vaikea kyseenalaistaa. Suomen puolueettomuuspolitiikan mukaisesti maamme armeijalla ei ole muuta sotilaallista tarkoitusta kuin toimia pelotteena Suomea uhkaavien sotilaallisten toimien varalta.

Kevään 2011 eduskuntavaalit lähestyvät ja keskeisten vaaliteemojen määrittely on parhaillaan käynnissä. Vihreät ainoana puolueena uskalsivat sohaista nukkuvaa petoa: puolustuspoliittista keskustelua. Vihreiden tuoreen mallin mukaan Suomen tulisi siirtyä kohti valikoivaa asevelvollisuutta – välivaiheen ratkaisuna – ja lopulta vapaaehtoisarmeijaan. (http://www.vihreat.fi/node/5256). Valitettavasti asevelvollisuusjärjestelmän uudistukset eivät näyttäisi mahtuvan kevään vaalien kärkiteemoihin, sillä Vihreät jäivät avauksensa kanssa yksin (http://www.yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/09/vihreat_jaivat_yksin_poteroon_vapaaehtoisen_asepalveluksen_kanssa_1957267.html).

Myös oman puolueeni, Vasemmiston, leireistä on kantautunut monelta taholta kritiikkiä tehtyä uudistusaloitetta vastaan. Vasemmistoliiton poliittinen sihteeri Jussi Saramo kirjoittaa populismista ja toteaa tuoreiden esimerkkien kautta kuinka Vihreitä voisi tällä hetkellä syyttää populismista useamman asian yhteydessä. Samassa kirjoituksessaan hän ottaa esiin myös avauksen puolustuspoliittiselle keskustelulle, josta hän tyytyy toteamaan lyhyesti: ”reservin koko oli vedetty niin alas, että se tarkoittaa käytännössä Naton jäsenyyttä.”. (http://www.saramo.net/blogi/2010/09/01/212).

Ymmärrän hyvin Saramon näkemyksen tästä uhkasta. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Vasemmiston tulisi nyt levätä laakereillaan. Sen sijaan meidän tulisi rohkeasti ottaa osaa puolustuspoliittiseen keskusteluun, sillä kuljimmepa mitä tietä tahansa – ei nykytilanteessa kannata enää jahkailla. Miehet ovat asevelvollisuuden suhteen edelleen huomattavan epätasa-arvoisia ja aseistakieltäytyjien vaihtoehdot, siviilipalvelus tai totaalikieltäytyminen, kestoltaan rangaistuksenomaisia.

***

2010-luvun Suomen keskeiset turvallisuusuhat tulevat sisältä päin. Terrori-isku keskeiseen liikenteen solmukohtaan, ydinvoimalaan tai asutuskeskukseen saisi aikaan valtavan kaaoksen. Paljon näitä esimerkkejä todennäköisemmin uhka syntyy kuitenkin omien kansalaistemme syrjäytymisestä ja arjen ongelmista sekä suurten ikäluokkien vanhenemisesta; väkivalta on jo nykyisin keino purkaa pahaa oloa.

Suomen kieleen jäi Vaaran vuosien aikana poliittisesti korrekti tapa puhua ulkoisesta uhasta “vihollisena”. Silti pieni lapsikin tietää, että Suomen ulkoisissa uhkakuvissa hyökkääjä saapuu aina idästä. Puhukaamme siis rehellisesti Venäjästä käsitellessämme ulkoisia turvallisuusuhkiamme. Silloin nykyisen puolustusmallin kritisointikin on helpompaa! Mitä syitä Putinin sylilapsella olisi julistaa sota Suomelle? Ei mitään. EU:n jäsenvaltiona meillä on laajempaakin merkitystä kauppakumppanina kuin itsenäisellä Suomen valtiolla. EU:n ja Venäjän välisen kaupan vaarantaminen olisi suurelta itänaapuriltamme täydellistä typeryyttä.

Huominen on kuitenkin tuntematon. Tulevaisuuden ulkoisia uhkakuvia varten Suomen sotilaallisen puolustuksen voisi hyvin perustaa kolmeen tukipilariin: rajavartiolaitokseen, infrastruktuurin tuhoamisesta vastaaviin pioneerijoukkoihin ja sissistrategiaan. Tuhottuna köyhä maa ja sissijoukoista syntyvä kostonuhka ovat valtava pelote – eivätkä tarvitse nykyisen suuruista työikäisten miesten reserviä.

Pikavoittojen tavoittelu, kasvottoman pääoman silmitön ihannointi sekä yleinen piittaamattomuus ovat suomalaista politiikkaa ja pörssiyhtiöiden johtoa leimaavia piirteitä. Pörssiyhtiöiden kohdalla moista käytöstä ymmärtää paremmin: täytyyhän rahan poikia tulosta sijoittajilleen. Valtionomaisuuttamme yksityistetään, yliopistot vapautetaan markkinoiden ohjailtavaksi ja kansaksi itseään kutsuva lähinnä nuorista pienituloisista miehistä koostuva ihmisryhmä keskittyy valittamaan maahanmuuttopolitiikasta ja verotuksesta.

Minä olen Johannes Kuhmonen, 24-vuotias Vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas Jyväskylästä ja minä vaadin muutosta nykyiseen!

Ahdasmielisyys, yleinen suvaitsemattomuus ja oman edun röyhkeä tavoittelu hädän hetkellä eivät ole lääkkeitä ongelmaan. Ne ovat seurausta lyhytnäköisestä toiminnasta, jolla hyvinvointivaltiomme perusteita ollaan romutettu jo 1990-luvulta saakka. En halua ostaa leivälleni jauhomakkaraa ja laulaa Suvivirttä kirkossa keväisin. En tahdo nähdä ydinvoiman turvin toimivaa tehdasta, jossa suomalaiset duunarit raatavat työehdoissaan tinkimällä epätoivoisesti Kiina-ilmiötä vastaan. Enkä liioin mieli maksaa järjettömän kalliita ruokaostoksiani Suomen markoilla.

Minä tahdon perustulon kansalle, pääomat verolle ja ilmastolain vauhdittamaan ympäristöteknologian kehitystä. Minä tahdon pohjoismaisen hyvinvointivaltion nousevan taas jaloilleen ja kuulla ihmisten sanovan: on lottovoitto syntyä Suomeen.

Johannes